

Uusi jäsen Assistance Finland Oy:n hallitukseen
Kaksi vuotta kokoonpanoltaan samanlaisena pysynyt Assistance Finland Oy:n hallitus sai joukkoonsa uuden jäsenen, kun yhtiökokouksessa yhdeksi neljästä jäsenestä valittiin Harri Widén. Kankaanpääläinen hinausyrittäjä Widén on kuulunut alusta asti AF-verkostoon ja hänet valittiin keväällä myös Suomen Hinausyrittäjät ry:n hallitukseen. Mikko Sipilä jäi Assistance Finland Oy:n hallituksesta pois, mutta muutoin myös vanhat jäsenet Veli-Matti Jalonen, Sten Sjöberg ja Roger Frejborg jatkavat hallitustyössä.
Hinausyrittäjät kokoontuvat taas Himokselle messujen viettoon
Assistance Finland Oy ja Suomen Hinausyrittäjät ry järjestävät jo perinteeksi muodostuneet hinausmessut Länsi-Himoksella huhtikuun viimeisenä viikonloppuna 24. - 25.4. Nyt kolmatta kertaa vietettävillä messuilla voi hinausyrittäjien lisäksi tavata lukuisia hinausyrittäjille palvelujaan ja tuotteitaan tarjoavia näytteilleasettajia. Hinausautoja on Himoksella koolla kymmenittäin, sillä näytteilleasettajien lisäksi Suomen Hinausyrittäjät ry:n jäsenyrittäjät tuovat omaa kalustoaan messupaikalle.
Messujen ulkoalue on kasvanut ja parantunut aikaisemmista vuosista, sillä nyt käytössä on suuri ja yhtenäinen asfaltoitu kenttä. Tämä HimosHotellin läheisyydessä sijaitseva messualue aukeaa yleisölle lauantaiaamuna klo 10.00. Hinauskalustoa ja muuta nähtävää riittää sunnuntai-iltapäivään klo 14.00 asti. Tänä vuonna Suomen Hinausyrittäjät ry:n vuosikokous järjestetään jo edeltävänä perjantaina, joten myös jäsenyrittäjät voivat viettää lähes koko viikonlopun messujen tarjontaan tutustuen ja omaa hinauskalustoansa kiinnostuneille esitellen.
Toivotamme tervetulleiksi kaikki hinausalan yrittäjät, työntekijät ja muut alasta kiinnostuneet. Mutta messuilla on helppo piipahtaa, vaikka hinaus- ja tiepalveluala ei ennestään läheiseltä tuntuisikaan. Tuleehan lähes jokaiselle autoilijalle joskus eteen tilanne, jossa hinaus- ja tiepalvelualan ammattilaisten apu on tarpeen. Sisäänpääsy messuille on maksuton, joten kannattaa hyödyntää tämä tilaisuus mukavaan viikonlopunviettoon!
Jos olette kiinnostuneita toimimaan näytteilleasettajana tapahtumassa, voitte ottaa yhteyttä Assistance Finland Oy:n liiketoimintapäällikkö Riku Heroon (riku.hero@assistancefinland.fi , Puh. 0400 837 992).
Lataa messuesite tästä
Assistance Finland Oy muuttanut uusiin toimitiloihin
Olemme muuttaneet Espoon Otaniemeen Technopolis teknologiakeskukseen. Uusi osoitteemme on Tekniikantie 14, 02150 Espoo. Uudet uljaat toimitilamme ovat yhden Suomen vilkkaimman liikenneväylän, Kehä I:n, varrella. Luonamme on helppo piipahtaa, ja toivoisimmekin että mahdollisimman monet kuljettajistamme kävisivät tutustumassa henkilökuntaamme.
Hinausmessuilla uusia ennätyksiä upeassa säässä
Kesäisen lämmin sää suosi Hinausmessuja viime viikonloppuna 25.4. – 26.4. Himoksella. Nyt toista kertaa järjestetyssä tapahtumassa saavutettiin ennätyksiä niin hinauskaluston, näytteilleasettajien kuin messuvieraidenkin määrässä. Hinauskalustoa oli näytteillä yhdessä paikassa enemmän kuin koskaan aiemmin Pohjoismaiden alueella.
Messuille osallistuneet 17 näytteilleasettajaa tarjosivat erityisesti hinausyrittäjille monenlaisia tuotteita ja palveluita. Pääroolissa olleiden hinausautojen ja -laitteiden lisäksi esillä oli mm. työvaatteita, vinssejä, ammattiliikenteen tankkauskortit, teräsköysiä ja nostoapuvälineitä, yritysten profiilituotteita sekä ajoneuvokemikaaleja. Näiden lisäksi yleisön kiinnostusta herättivät näytteille tuodut museokilpa-autot Renault Estafelle ja Renaut 8 Gordini.
Hinausmessujen päätteeksi Assistance Finland Oy:n myyntipisteeseen arvontalipukkeen palauttaneiden messuvieraiden kesken arvottiin HimosLomien 200 euron arvoinen lahjakortti sekä kolme Presco Oy:n n. 70 euron arvoista tuotepakettia. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti Hinausmessuja seuraavan viikon aikana.
Messuviikonlopun aikana järjestettiin myös Suomen Hinausyrittäjät ry:n (SHY) vuosikokous. SHY:n jäsenet kuuluvat valtakunnalliseen Assistance Finland (AF) - ketjuun, joten viikonlopun aikana jäsenyrittäjät kuulivat myös AF:n kuulumisia sekä yhteistyökumppaneita. SHY:n vuosikokouksessa valittiin yhdistykselle uusi hallitus, johon kuuluvat Sten-Eric Sjöberg (pj), Kari Ylänen, Tommi Ruuskanen, Sakari Miettinen sekä Lisbet Sipilä.
Hinausmessut Himoksella 25. – 26.4.2009
Hinausmessut järjestetään Länsi-Himoksella jälleen huhtikuun viimeisenä viikonloppuna. Viime vuotiseen tapaan paikalle on tulossa lukuisia hinausyrittäjille palvelujaan ja tuotteitaan tarjoavia näytteilleasettajia, sekä Suomesta, että myös muista Pohjoismaista. Lisäksi Suomen Hinausyrittäjät ry:n jäsenyrittäjät tuovat omaa hinauskalustoaan näytteille.
HimosHotellin läheisyydessä sijaitseva messualue aukeaa yleisölle lauantaiaamuna klo 10.00. Hinauskalustoa ja muuta nähtävää riittää sunnuntai-iltapäivään klo 15.00 asti. Viikonlopun aikana pidetään myös Suomen Hinausyrittäjät ry:n vuosikokous, mutta messut jatkuvat kokouksen aikanakin keskeytyksettä.
Toivotamme tervetulleiksi kaikki hinausalan yrittäjät, työntekijät ja muut alasta kiinnostuneet. Tai vaikka aihepiiri ei teille ennestään läheinen olisikaan, on tämä hyvä tilaisuus tutustua hinausalan ammattilaisiin ja kalustoon, jotka voivat pelastaa jokaisen autoilijan joskus kiperästä tilanteesta. Sisäänpääsy messuille on maksuton. Saadaksenne ensimakua Hinausmessuista voitte tutustua kuvagalleriassa viime vuoden messuilla otettuihin kuviin. Vaikka toki tänä vuonna tapahtumasta on tulossa entistä suurempi!
Jos olette kiinnostuneita toimimaan näytteilleasettajana tapahtumassa, voitte ottaa yhteyttä Suomen Hinausyrittäjät ry:n toiminnanjohtajaan Laura Tiisanojaan ( laura.tiisanoja@assistancefinland.fi , Puh. 0400 824 472).
Suomen Hinausyrittäjät ry:n syyskokousta vietettiin Turussa 27.9.
SHY:n jäsenistö kokoontui Turussa kylpylähotelli Caribiassa 27.9. Syyskokoukseen saapui 33 jäsenyritysten edustajaa, Assistance Finland Oy:n työtekijöitä sekä useita yhteistyökumppaneita. Osallistujamäärässä saavutettiin jälleen kerran uusi ennätys, ja kokous sujui hyvissä tunnelmissa keskustelun ja yhteistyökumppaneiden puheenvuorojen merkeissä.
Aamukahvien jälkeen kokous jatkui Assistance Finland Oy ja Suomen Hinausyrittäjät ry:n kuulumisten kertomisella. AF-ketjuun ja SHY:n jäseniksi oli viime kokouksen jälkeen tullut kolme uutta jäsenyrittäjää. AF:n liiketoiminta on uusien sopimusten, erityisesti syyskuun alussa alkaneen Tapiola-yhteistyön, myötä kasvanut merkittävästi. Näiden hyvien uutisten jälkeen esiintymisvuoron saivat toisen uuden yhteistyökumppanin, Kuusakoski Oyj:n, edustajat Markku Raita sekä Hannu Heinonen, jotka kertoivat hinausyrittäjien yhteistyömahdollisuuksista romuajoneuvojen keräilyssä. Aamupäivän ohjelman päätteeksi Juha Lehtonen Keskinäisestä Vakuutusyhtiö Tapiolasta esitteli Tapiolan moottoriajoneuvovakuutuspalvelua, kertoi eri vakuutusyhtiöiden markkinaosuuksista tällä saralla sekä antoi myös käytännön ohjeita hinausyrittäjille Tapiolan korvaaman hinauspalvelun toteutukseen ja laskutukseen.
Kun lounastaukoa oli vietetty, vuoron saivat useat jo ennestään tutut yhteistyökumppanit. Iltapäivän mittaan kuulumisia kertoivat Karoliina Salo Sos International Oy:stä, Esko Mustonen Stena Metalli Oy:stä sekä Jonne Luomala Autoliitto ry:stä. Yhteistyömahdollisuuksista ja tarjoamistaan eduista olivat kertomassa myös Marko Lundgren St1 Oy:stä sekä Liisa Mäenpää Scandia Rent Oy:stä. Kokouksen päätteeksi Suomen Hinausyrittäjät ry:n työryhmän jäsen Pasi Kannosto kertoi ammattipätevyyden ylläpitämiseksi ja täydentämiseksi kuljettajalle annettavasta jatkokoulutuksesta. EU-direktiivin myötä Suomessakin voimaan tullut jatkokoulutusvelvoite koskee myös hinausyrittäjiä, joten kannatettavana pidettiin koulutuksen järjestämistä yhteisvoimin.
Virallisen kokousohjelman jälkeen ilta jatkui päivällisellä, johon osallistuivat lähes kaikki kokoukseen saapuneet. Eikä ilta päättynyt vielä tähänkään, vaan suuri osa kokousvieraista jatkoi iloista ajanviettoa aina aamuyön tunneille asti. Varmasti moni jo odottaa vuosikokousta, joka järjestetään 24.–26.4.2009 koko viikonlopun mittaisena messutapahtumana Himoksella!
Assistance Finland Oy:n uusi hallitus valittu kesällä
Assistance Finland Oy:n hallitus sai täydennystä, kun yhtiökokouksessa jäseniä valittiin tällä kertaa neljä. Uutena hallitustyöhön liittyi Roger Frejborg, porvoolainen kokenut hinausyrittäjä. Kolme muuta hallituksen jäsentä, Veli-Matti Jalonen, Mikko Sipilä ja Sten Sjöberg, olivat mukana jo edellisessä hallituksessa. Uuden hallituksen tavoitteena on edelleen kasvattaa ja kehittää Assistance Finland Oy:n toimintaa, jotta jäsenyritykset saisivat liiketoimintaansa kasvua ja hinauspalvelua tarvitsevat asiakkaat AF-yrittäjien tarjoamaa laadukasta palvelua kaikkialla Suomessa.
Suomen Hinausyrittäjät ry:n vuosikokous 18. – 20.4.2008 Himoksella
Tänä vuonna Suomen Hinausyrittäjät ry:n vuosikokouksesta on tulossa koko viikonlopun mittainen tapahtuma, jonka yhteydessä järjestetään Suomen ensimmäiset hinaus- ja tiepalvelualan messut. Tapahtuma järjestetään Länsi-Himoksella, jossa hinauskalustoa pidetään näytteillä HimosHotellin ja HimosAreenan ympäristössä. Kalustoa tuovat paikalle jäsenyrittäjät ja myös useita pohjoismaisia laitevalmistajia on tulossa näytteilleasettajiksi. Muutakin nähtävää on yleisölle luvassa, mm. kilpa-autoja tuodaan näytille.
Näyttely pystytetään perjantai-illan kuluessa ja yleisölle se aukeaa lauantaiaamuna klo 9.00. Hinauskalustoa ja muuta nähtävää riittää sunnuntai-iltapäivään asti. Suomen Hinausyrittäjät ry:n jäsenistö kokoontuu lauantaina virallisen vuosikokouksen merkeissä ja myös sunnuntaille on hieman kevyttä kokousohjelmaa. Messualueella on kuitenkin koko ajan henkilöitä esittelemässä kalustoa ja kertomassa kiinnostuneille yhdistyksestä ja sen omistamasta Assistance Finland Oy:stä.
Toivotamme siis kaikki tervetulleiksi tutustumaan alan ammattilaisiin ja kalustoon, jotka voivat pelastaa jokaisen autoilijan joskus kiperästä tilanteesta. Messuista ei peritä pääsymaksua.
Jos olette kiinnostuneita toimimaan näytteilleasettajana tapahtumassa, voitte ottaa yhteyttä Suomen Hinausyrittäjät ry:n sihteeriin Laura Tiisanojaan ( laura.tiisanoja@assistancefinland.fi , Puh. 0400 824 472).
Suomen Hinausyrittäjät ry:n syyskokous pidettiin 29.9.
SHY:n jäsenistö kokoontui koulutuksen ja keskustelun merkeissä Sokos Hotel Vantaassa 29.9. Paikalla oli 24 jäsenyritysten edustajaa sekä esiintyjinä ylikonstaapeli Pentti Koskinen liikenne- ja erityispoliisista, assistance-päällikkö Jonne Luomala Autoliitosta, toimitusjohtaja Olof Karlberg SOS International Oy:stä, markkinointipäällikkö Timo Johansson Stena Metallista ja vakuutusasiantuntija Antti Jutila Tapiolasta. Taukojen aikana osallistujien oli mahdollista tutustua hinausautoon, joka oli tuotu kokouspaikalle Ruotsista.
Kokous alkoi kahvituksella, jonka lomassa esiteltiin juuri painosta saapuneita T-paitoja Assistance Finlandin logoilla. Nähtävillä oli myös kahden jäsenyrittäjän tilaamia teippejä hinausautoihin. Ensimmäinen luennoitsija Pentti Koskinen kertoi työaikalaista, joka koskee työsuhteista henkilökuntaa sekä ajo- ja lepoaika-asetuksesta, joka koskee myös yrittäjiä perheenjäsenineen. Pentti Koskisen mukaan hinausalalla noudatetaan hyvin työaikalakia sekä ajo- ja lepoaika-asetusta, eikä hän muistanutkaan yhtään tapausta, jossa näitä olisi vakavasti rikottu. Jonkin verran puutteita esiintyy ajopäiväkirjamerkinnöissä ja ajopiirturin käytössä, mutta muutoin asiat ovat hyvällä mallilla.
Jonne Luomala Autoliitto ry:stä kertoi Autoliiton uusimmat kuulumiset ja ohjeisti Autoliiton tilaamien töiden laskutuksessa. Hän myös esitti Autoliiton toiveen saada käytettävän hinauskaluston ulkonäkö yhdenmukaiseksi, pääväritykseltään keltaiseksi. Seuraava esiintyjä, toimitusjohtaja Olof Karlberg, kertoi SOS International Oy:n toiminnan tavoitteista Suomessa ja muualla Euroopassa. Ennen lounasta kuultiin vielä Timo Johanssonin esitys Stena Metall
-konsernista ja pian pilottivaiheeseen tulevasta romuautojen keräilystä. Uusi romuautojen keräilyjärjestelmä tuo helpotusta kuluttajalle, jolla on tarve päästä eroon tiensä päähän tulleesta ajoneuvosta, sillä enää ei hänen tarvitsisi maksaa romuautonsa kuljetuksesta jatkokäsittelyyn.
Lounastauon jälkeen Sten-Eric Sjöberg esitteli Assistancekårenin kehittämää Assist –järjestelmää. Assist – järjestelmä on todella monipuolinen ja yhdistää useita aiempia teknologioita. Sen toimii niin GPS-paikantimena, navigaattorina, maksupäätteenä, laskutuksen apuvälineenä, kamerana kuin puhelimenakin.
Hinaustoiminnassa autopalveluvakuutukset ovat merkittävässä roolissa ja vakuutusasiantuntija Antti Jutilan esitys Tapiolan autovakuutuksista herättikin paljon keskustelua. Antti Jutilan mukaan autopalveluvakuutusten keskeiset ehdot ovat eri vakuutusyhtiöissä vastaavia, vaikka korvausvastuun rajoituksissa joitain eroja onkin.
Syyskokouksen lopuksi käsiteltiin Suomen Hinausyrittäjät ry:n omistaman Assistance Finland Oy:n markkinointia ja tulevaisuuden näkymiä. Markkinointiin päätettiin lähes yksimielisesti panostaa enemmän resursseja, keskittäen markkinointi kuitenkin vain tehokkaimmiksi koettuihin keinoihin.
Assistance Finland Oy:n hallitukseen on valittu:
Veli-Matti Jalonen, puh.joht.
Oili Jalonen Oy
0440 800 123
veli-matti.jalonen@oilijalonen.fi
Sten Sjöberg
Hinaus Sjöberg Oy
0400 441 300
sten.sjoberg@hinaussjoberg.fi
Mikko Sipilä
Hinausautokeskus Oy
0400 453 983
mikko.sipila@hinausautokeskus.fi
Assistancefinlandin uudet sivut valmistuvat hyvää vauhtia. Pienten viilausten jälkeen sivut ovat valmiina .